1Kun muuri oli rakennettu, asetin minä ovet paikoillensa; ja niiden vartioimisen saivat ovenvartijat, veisaajat ja leeviläiset tehtäväkseen. 2Ja Jerusalemin päämiehiksi minä asetin veljeni Hananin ja linnanpäällikön Hananjan, sillä hän oli luotettava mies ja pelkäsi Jumalaa enemmän kuin moni muu. 3Ja minä sanoin heille: "Jerusalemin portteja älköön avattako, ennenkuin aurinko on polttavimmillaan; ja vartijain vielä seisoessa paikoillaan on ovet suljettava ja salvoilla teljettävä. Ja Jerusalemin asukkaita pantakoon vartioimaan, kukin vartiopaikallensa, kukin oman talonsa kohdalle. 4Kaupunki oli joka suuntaan tilava ja suuri, mutta väkeä siinä oli vähän, ja taloja oli vielä rakentamatta. 5Niin Jumala antoi minun sydämeeni, että minun oli koottava ylimykset, esimiehet ja kansa sukuluetteloon merkittäviksi. Silloin minä löysin niiden sukuluettelon, jotka ensin olivat tulleet sinne, ja huomasin siihen kirjoitetun: 6"Nämä ovat tämän maakunnan asukkaat, jotka lähtivät pakkosiirtolaisten vankeudesta, johon Nebukadnessar, Baabelin kuningas, oli heidät vienyt, ja palasivat Jerusalemiin ja Juudaan, kukin kaupunkiinsa, 7ne, jotka tulivat Serubbaabelin, Jeesuan, Nehemian, Asarjan, Raamian, Nahamanin, Mordokain, Bilsanin, Misperetin, Bigvain, Nehumin ja Baanan kanssa. Israelin kansan miesten lukumäärä oli: 8Paroksen jälkeläisiä kaksituhatta sata seitsemänkymmentä kaksi; 9Sefatjan jälkeläisiä kolmesataa seitsemänkymmentä kaksi; 10Aarahin jälkeläisiä kuusisataa viisikymmentä kaksi; 11Pahat-Mooabin jälkeläisiä, nimittäin Jeesuan ja Jooabin jälkeläisiä, kaksituhatta kahdeksansataa kahdeksantoista; 12Eelamin jälkeläisiä tuhat kaksisataa viisikymmentä neljä; 13Sattun jälkeläisiä kahdeksansataa neljäkymmentä viisi; 14Sakkain jälkeläisiä seitsemänsataa kuusikymmentä; 15Binnuin jälkeläisiä kuusisataa neljäkymmentä kahdeksan; 16Beebain jälkeläisiä kuusisataa kaksikymmentä kahdeksan; 17Asgadin jälkeläisiä kaksituhatta kolmesataa kaksikymmentä kaksi; 18Adonikamin jälkeläisiä kuusisataa kuusikymmentä seitsemän; 19Bigvain jälkeläisiä kaksituhatta kuusikymmentä seitsemän; 20Aadinin jälkeläisiä kuusisataa viisikymmentä viisi; 21Aaterin, nimittäin Hiskian, jälkeläisiä yhdeksänkymmentä kahdeksan; 22Haasumin jälkeläisiä kolmesataa kaksikymmentä kahdeksan; 23Beesain jälkeläisiä kolmesataa kaksikymmentäneljä; 24Haarifin jälkeläisiä sata kaksitoista; 25gibeonilaisia yhdeksänkymmentä viisi; 26Beetlehemin ja Netofan miehiä sata kahdeksankymmentä kahdeksan; 27Anatotin miehiä sata kaksikymmentä kahdeksan; 28Beet-Asmavetin miehiä neljäkymmentä kaksi; 29Kirjat-Jearimin, Kefiran ja Beerotin miehiä seitsemänsataa neljäkymmentä kolme; 30Raaman ja Geban miehiä kuusisataa kaksikymmentä yksi; 31Mikmaan miehiä sata kaksikymmentä kaksi; 32Beetelin ja Ain miehiä sata kaksikymmentä kolme; 33toisen Nebon miehiä viisikymmentä kaksi; 34toisen Eelamin jälkeläisiä tuhat kaksisataa viisikymmentä neljä; 35Haarimin jälkeläisiä kolmesataa kaksikymmentä; 36jerikolaisia kolmesataa neljäkymmentä viisi; 37loodilaisia, haadidilaisia ja oonolaisia seitsemänsataa kaksikymmentä yksi; 38senaalaisia kolmetuhatta yhdeksänsataa kolmekymmentä. 39Pappeja oli: Jedajan jälkeläisiä, nimittäin Jesuan sukua, yhdeksänsataa seitsemänkymmentä kolme; 40Immerin jälkeläisiä tuhat viisikymmentä kaksi; 41Pashurin jälkeläisiä tuhat kaksisataa neljäkymmentä seitsemän; 42Haarimin jälkeläisiä tuhat seitsemäntoista. 43Leeviläisiä oli: Jeesuan ja Kadmielin jälkeläisiä, nimittäin Hoodevan jälkeläisiä, seitsemänkymmentä neljä. 44Veisaajia oli: Aasafin jälkeläisiä sata neljäkymmentä kahdeksan. 45Ovenvartijoita oli: Sallumin jälkeläisiä, Aaterin jälkeläisiä, Talmonin jälkeläisiä, Akkubin jälkeläisiä, Hatitan jälkeläisiä, Soobain jälkeläisiä sata kolmekymmentä kahdeksan. 46Temppelipalvelijoita oli: Siihan jälkeläiset, Hasufan jälkeläiset, Tabbaotin jälkeläiset, 47Keeroksen jälkeläiset, Siian jälkeläiset, Paadonin jälkeläiset, 48Lebanan jälkeläiset, Hagaban jälkeläiset, Salmain jälkeläiset, 49Haananin jälkeläiset, Giddelin jälkeläiset, Gaharin jälkeläiset, 50Reajan jälkeläiset, Resinin jälkeläiset, Nekodan jälkeläiset, 51Gassamin jälkeläiset, Ussan jälkeläiset, Paaseahin jälkeläiset, 52Beesain jälkeläiset, Meunimin jälkeläiset, Nefusesimin jälkeläiset, 53Bakbukin jälkeläiset, Hakufan jälkeläiset, Harhurin jälkeläiset, 54Baslutin jälkeläiset, Mehidan jälkeläiset, Harsan jälkeläiset, 55Barkoksen jälkeläiset, Siiseran jälkeläiset, Taamahin jälkeläiset, 56Nesiahin jälkeläiset, Hatifan jälkeläiset. 57Salomon palvelijain jälkeläisiä oli: Sootain jälkeläiset, Sooferetin jälkeläiset, Peridan jälkeläiset, 58Jaalan jälkeläiset, Darkonin jälkeläiset, Giddelin jälkeläiset, 59Sefatjan jälkeläiset, Hattilin jälkeläiset, Kooferet-Sebaimin jälkeläiset, Aamonin jälkeläiset. 60Temppelipalvelijoita ja Salomon palvelijain jälkeläisiä oli kaikkiaan kolmesataa yhdeksänkymmentä kaksi. 61Nämä ovat ne, jotka lähtivät Teel-Melahista, Teel-Harsasta, Kerub-Addonista ja Immeristä, voimatta ilmoittaa perhekuntaansa ja syntyperäänsä, olivatko israelilaisia: 62Delajan jälkeläiset, Tobian jälkeläiset, Nekodan jälkeläiset, kuusisataa neljäkymmentä kaksi. 63Ja pappeja: Habaijan jälkeläiset, Koosin jälkeläiset, Barsillain jälkeläiset, sen, joka oli ottanut itsellensä vaimon gileadilaisen Barsillain tyttäristä ja jota kutsuttiin heidän nimellään. 64Nämä etsivät sukuluetteloitaan, niitä löytämättä, ja niin heidät julistettiin pappeuteen kelpaamattomiksi. 65Maaherra kielsi heitä syömästä korkeasti-pyhää, ennenkuin nousisi pappi, joka voi käyttää uurimia ja tummimia. 66Koko seurakunta yhteenlaskettuna oli neljäkymmentäkaksi tuhatta kolmesataa kuusikymmentä, 67paitsi heidän palvelijoitansa ja palvelijattariansa, joita oli seitsemäntuhatta kolmesataa kolmekymmentä seitsemän. Lisäksi oli heillä kaksisataa neljäkymmentä viisi mies- ja naisveisaajaa. 68Kameleja heillä oli neljäsataa kolmekymmentä viisi, aaseja kuusituhatta seitsemänsataa kaksikymmentä. 69Osa perhekunta-päämiehistä antoi lahjoja rakennustyötä varten. Maaherra antoi rahastoon tuhat dareikkia kultaa, viisikymmentä maljaa ja viisisataa kolmekymmentä papin-ihokasta. 70Ja muutamat perhekunta-päämiehistä antoivat rakennusrahastoon kaksikymmentä tuhatta dareikkia kultaa ja kaksituhatta kaksisataa miinaa hopeata. 71Ja muu kansa antoi yhteensä kaksikymmentä tuhatta dareikkia kultaa ja kaksituhatta miinaa hopeata sekä kuusikymmentä seitsemän papin-ihokasta. 72Ja papit, leeviläiset, ovenvartijat, veisaajat ja osa kansasta sekä temppelipalvelijat, koko Israel, asettuivat kaupunkeihinsa. Ja niin tuli seitsemäs kuukausi, ja israelilaiset olivat jo kaupungeissansa.