1Veisuunjohtajalle; koorahilaisten virsi. 2Kuulkaa tämä, kaikki kansat, ottakaa korviinne, maailman asukkaat kaikki, 3sekä alhaiset että ylhäiset, niin rikkaat kuin köyhät. 4Minun suuni puhuu viisautta, minun sydämeni ajatus on ymmärrystä. 5Minä kallistan korvani kuulemaan mietelauseita, minä selitän ongelmani kannelta soittaen. 6Miksi minä pelkäisin pahoina päivinä, kun minun vainoojani vääryys piirittää minut? 7He luottavat tavaroihinsa ja kerskaavat suuresta rikkaudestaan. 8Kukaan ei voi veljeänsä lunastaa eikä hänestä Jumalalle sovitusta maksaa. 9Sillä hänen sielunsa lunastus on ylen kallis ja jää iäti suorittamatta, 10että hän saisi elää iankaikkisesti eikä kuolemaa näkisi. 11Vaan hänen täytyy nähdä, että viisaat kuolevat, että tyhmät ja järjettömät myös hukkuvat ja jättävät toisille tavaransa. 12He luulevat, että heidän huoneensa pysyvät iäti ja heidän asuntonsa polvesta polveen; he nimittävät maatiloja nimensä mukaan. 13Mutta ihminen, mahtavinkaan, ei ole pysyväinen: hän on verrattava eläimiin, jotka hukkuvat. 14Näin käy niiden, jotka itseensä luottavat, ja heidän perässään niiden, jotka mielistyvät heidän puheisiinsa. Sela. 15Kuin lammaslauma heidät viedään tuonelaan, kuolema heitä kaitsee, jo huomenna oikeamieliset astuvat heidän ylitsensä; tuonela kalvaa heidän hahmoansa, eikä heillä ole asuntoa. 16Mutta minun sieluni Jumala lunastaa tuonelan vallasta, sillä hän ottaa minut huomaansa. Sela. 17Älä pelkää, jos joku rikastuu, jos hänen talonsa komeus karttuu. 18Sillä kuollessaan ei hän ota mitään mukaansa, eikä hänen komeutensa astu alas hänen jäljessänsä. 19Vaikka hän eläissänsä kiittää itseään siunatuksi, vaikka sinua ylistetään, kun vietät hyviä päiviä, 20täytyy sinun mennä isiesi suvun tykö, jotka eivät ikinä enää valoa näe. 21Ihminen, mahtavinkin, on ymmärrystä vailla, hän on verrattava eläimiin, jotka hukkuvat.